Lontoossa joukkoliikenne tiivistyy

Maailman ensimmäinen maanalainen rautatie avattiin liikenteelle tammikuussa 1863. Rautatie kulki Lontoossa Paddingtonin ja Farringdonin asemien välillä. Nyt, yli 152 vuotta myöhemmin, Lontoo on yksi maailman merkittävimmistä kaupungeista, jossa on yksi maailman tunnetuimmista joukkoliikennejärjestelmistä. Joukkoliikenteen rungon muodostaa metro, London Underground, joka on maailmanlaajuinen brändi.

Logostaan Lontoon metro tunnetaan.

Se metro on yleensä meluisa, usein hyvin ruuhkainen ja erittäin helppokäyttöinen. Kun asuin Itä-Lontoon Bethnal Greenissä, jouduin muutaman kerran ottamaan Central linen junan kohti keskustaa aamuruuhkan pahimpaan aikaan, kahdeksan jälkeen. Yleensä metrot saapuivat asemalle puolentoista minuutin välein, ja täyteytensä puolesta ne muistuttivat lähinnä täyttä sillipurkkia, jonne on ihan kiusaksi työnnetty lisää silliä, vaikkei oikeasti enää mahtuisi. Usein piti antaa vähintään neljän metron valua silmien edestä kohti länttä. Joskus piti odottaa aseman ylätasanteella liukuportaisiin pääsemistä, koska laiturit olivat niin täysiä. Näin käy Bethnal Greenin asemalla aivan jokaisena arkiaamuna, eikä Bethnal Greenin asema suinkaan ole ainoa laatuaan.

Lontoon metro on aina ollut vähän tarunhohtoinen, mikä tietysti ei ole kovin yllättävää. Se on näkynyt populaarikulttuurissa esimerkiksi tällä ja tällä 90-lukulaisella musiikkivideolla. Kun Lontoon metrolla sai kulkea ensimmäistä kertaa, tuntui siksikin erityisen jännittävältä. Kaikesta huolimatta Lontoon metro myös arkipäiväistyy äkkiä. Kännykkäverkkoon ei maan alla ole asiaa, tilaa ei ole yhtään liikaa ja istumaan pääsee jos pääsee.

Lontoon metro- ja lähijunaverkosto näyttää kartalla tältä, jokseenkin hengästyttävältä.

Vähän samankaltainen arkipäiväistyminen päätyy helposti koskemaan muutakin Lontoon joukkoliikennettä, kuten maailmankuuluja kaksikerroksisia punaisia busseja. Ne hidastelevat Lontoon kapeilla kaduilla ja tarjoavat erityisen töksähtelevää kyytiä. Kokeilkaapa joskus itse mennä istumaan kaksikerroksisen bussin yläkerran etupenkkiin seuraamaan, miten liikenne Lontoon katuverkossa toimii, ja pohtikaa sitten bussikuskin hermoja. Niiden on oltava sellaiset kuin lehmällä.

Lisäksi Lontoon joukkoliikenne on kallista. Oyster-matkakortille ladatulla arvolla tehty metromatka maksaa (jos matka kulkee ykkösvyöhykkeen kautta) vähintään 2,20 puntaa eli 3,08 euroa, ja aamu- ja iltaruuhkien aikaan 2,80 puntaa (3,91 euroa). Jos haluaa kausilipun, kuukausi ykkös- ja kakkosvyöhykkeellä maksaa aikuiselta 123,30 puntaa (172,39 euroa). Samalla hinnalla matkustaisi Helsingin sisällä noin kolmen ja puolen kuukauden ajan.

Lontoon joukkoliikenne on silti myös todella tehokasta ja toimivaa, ja välineet ovat siistejä. Linjasto myös täydentyy jatkuvasti ja kalusto uudistuu. Uusimmat metrojunat kulkevat jo muun muassa Circle- ja Metropolitan-linjoilla. Lisäksi muutama vuosi sitten avattu Overground-verkosto on parantanut toisen ja kolmannen vyöhykkeen poikittaisliikennettä huomattavasti. Seuraava suuri muutos on Crossrail-tunnelirata, joka yhdistää Lontoon keskustan alueita valtakunnalliseen raideverkkoon.

Lontoolaisissa Overground-junissa on tilava tunnelma. (Kuva: Fraselpantz, en.wikipedia)

Tunnetun joukkoliikenteen suunnitteluperiaatteen mukaisesti joukkoliikenne on liikennettä joukoille, ja jos jossain Euroopassa asian voi huomata, niin Lontoossa. Samalla joukkoliikenne on myös mainio kaupungin ja sen eri osien peili. Lontoossa tylsinkin metromatka muuttuu kiinnostavaksi, jos on taipumusta etnografiseen tarkkailuun: maan alla (tai miksei maan päälläkin) kulkevassa junassa voi nähdä kaupungista paljon enemmän kuin äkkiä arvaisi, koska ihmiset tekevät kaupungin. Hackney Wickin Overground-asemalta kyytiin tapaa astua viiksekkäitä hipsterinnäköisiä miehiä, kun taas Bankin asemalla mikään määrä sormia ei tahdo riittää laskemaan ohivilistävien bisnespukujen määrää.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL