Helsinki ja ulkomaan tuntu

Olen viime viikkoina tarkkaillut Helsingin seudun joukkoliikennettä. Monestakin syystä.

Ensinnäkin siksi, että aloitin runsas kuukausi sitten uudessa työssäni Helsingin seudun liikenteen tiedottajana. Tämä on erityisen jännittävää. Toiseksi siksi, että muutin kaksi kuukautta sitten Lontoosta takaisin Helsinkiin, minkä vuoksi olen tarkastellut koko kaupunkia ulkomaisin silmin. Kolmanneksi – ja tämä on kaikkein tärkeintä – siksi, että tarkkailen joukkoliikennettä joka tapauksessa. Se kiinnostaa. Olen joukkoliikenneintoilija, kuten joskus olen asian muotoillut.

Ihan tarkkaan en osaa sanoa, mistä tämä kaikki intoilu on saanut alkunsa, mutta on minulla aavistus. Kartat, tiet, kaupungit ja ylipäätään kaikki infrastruktuurijutut kiinnostivat jo lapsena, vaikken vielä silloin tiennyt sanaa infrastruktuurijuttu. Vein päiväkotiin lelupäivänä karttakirjan. Joukkoliikenne oli tälle kaikelle luontevaa jatkumoa, mutta koska kasvoin Järvenpäässä, joukkoliikenne ei ollut samalla tavoin jokapäiväinen osa elämää kuin Helsingissä olisi ollut.

Siksi joukkoliikenne säilyi sopivasti vieraana ja jännittävänä, asiana, jota ensisijaisesti on ulkomailla. Ulkomailla on metroverkkoja, ja juuri metroverkkoihin liittyi aina kaikkein suurin jännitys. Tästä syystä vuoden 1996 kesäkuu on joukkoliikennemielessä syöpynyt mieleeni mitä pistävimmin. Ala-aste oli päättynyt, kesäloma oli alkanut, ja lähdin kavereideni kanssa Järvenpäästä Itäkeskuksen Megazoneen käymään laserpyssysotaa (jossa olin ja olen yhä ihan luokattoman surkea, surkein kaikista), eikä kukaan vienyt meitä sinne autolla. Piti mennä junalla, ja sitten piti mennä – tähän eteeristä ja merkityksellistä huminaa – metrolla.

Minä muistan, kuinka seisoimme Rautatientorin asemalla. Luin radan takaseinällä olevia mainoksia. Kuulin, kuinka oranssi juna saapui, ja nousin kyytiin, ja kuulin, kuinka oranssi juna lähti. Ne metron hidastus- ja kiihdytysäänet jäivät heti mieleen, ja ne ovat edelleen ääniä, joita ajattelen, kun ajattelen Helsinkiä. Muistan, kuinka naispuolinen kuuluttajaääni artikuloi vähän yliselkeästi. Muistan, että Siilitie oli poikkeuksellisen hassu nimi asemalle, ja muistan, että se nimi oli ruotsiksi tosi paljon pidempi kuin suomeksi.

Kaikkein eniten siitä kokemuksesta jäi silti mieleen se tunne, jossa Helsinki ei enää tuntunut ihan samalta kuin ennen. Helsinki tuntui oikealta suurkaupungilta. Sellaiselta, jollaisia on ulkomailla. Helsinki tuntui ulkomailta. Pidin siitä.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL