torstai 26. maaliskuuta 2015

Missäpäin bussia sinä istuisit?

Tänään oli sellainen päivä, jona käytin busseja 650 ja 66A, molempia kahdesti. Työ nimittäin vei minut ensin kokoukseen Vantaan Pakkalaan, sitten toiseen kokoukseen Helsingin Paloheinään. Linja-autoissa oli tunnelmaa, koska niissä on aina.

Päädyin pohtimaan, enkä suinkaan ensimmäistä kertaa, missä kohtaa kaupunkiliikenteen bussia on mielekkäintä istua. Jos jaksaisin, piirtäisin tähän bussin pohjapiirroksen ja sitten istuinten kohdalle pisteitä osoittamaan istumasijaintejani, mutta en nyt jaksa. Tuhat sanaa kertokoon enemmän kuin kuva. (No ei itse asiassa ole ihan tuhatta sanaa.)

Ensimmäinen osuus. Bussi 650. Hakaniemi-Osuustie. Kiipesin keskioven takaiseen eturiviin, vasemmalle puolelle. Paikka oli hyvä - keskioven takainen eturivi on eittämättä yksi suosikkipaikoistani linja-autoissa. Ihan takapenkissä minua näkee vain harvoin. Bussi oli sikäli tyhjähkö, ettei kukaan tullut istumaan lähellekään, mistä en pahastunut. Aina joskus kuulee väitteitä, joissa suomalaiset tunnistaa siitä, että kukaan ei tule istumaan koskaan kenenkään tuntemattoman viereen, mutta minun havaintojeni mukaan niin ei kyllä tehdä myöskään missään muualla. Paitsi jos on tilanne, jossa muualla kuin tuntemattoman vieressä ei ole tilaa.

Toinen osuus. Bussi 650. Osuustie-Käskynhaltijantie. Yhtään tuntemattomammilla osuuksilla - ja kaukoliikenteen linja-autoissa - suosikkipaikkani on aina niin edessä kuin mahdollista. Vaikka olen ennenkin matkustanut Kartanonkosken ja Tammiston läpi, nyt tuntui aivan sopivalta istua etummaiseen mahdolliseen istuimeen katsomaan suoraan eteenpäin, koska siten näkee liikenteen ja tien, mikä on hyvä, jos tykkää liikenteestä ja tiestä. Bussissa oli vähän enemmän väkeä, silti vähän vähän.

Kolmas osuus. Bussi 66A. Tuusulanväylä-Kuusmiehentie. Taas väkeä oli vähän, ja taas istuin keskioven takaisessa eturivissä, mutta tällä kertaa oikealla puolella. Nyt aletaan olla vaiheessa, jossa minulta alkaa loppua merkittävä sanottava.

Neljäs osuus. Bussi 66A. Paloheinäntie-Kaisaniemi. Nyt oltiin jo tukevasti iltapäiväruuhkassa, ja viimeistään Käpylässä alkoi todella tuntua sellaiselta. Sörnäisissä se sitten tapahtui: istuin ikkunapaikalla keskioven jälkeisellä toisella rivillä, ja viereeni istui joku. Olen kuitenkin kehittynyt kaupunkilaisuudessani sikäli sulavaksi, että punaisen pysäytysnapin painamisen jälkeen osaan joskus katsoa vieressäistujaa silmiin, lausua sanan "sori", päästä ihmisen takaa bussin keskikäytävälle, lausua sanan "kiitti" ja kaiken jälkeen todeta, että tämähän meni hyvin.

Joskus nimittäin on ollut aika, kun tällaisen toimenpiteen suorittaminen on jännittänyt enemmän. Helpottaa kummasti elämää, kun ei jännitä.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kohta kaikki on Kivistössä toisin


Kävin tänään Vantaan Kivistössä. Kerta oli elämäni ensimmäinen. Kyse oli työasioista ja määränpäänä paikallinen koulu. Sinne meneminen joukkoliikennekyydillä oli kieltämättä aika kiinnostava seikkailu.

Menin tutkimaan Reittiopasta, kuten HSL-alueella asuva joukkoliikennekäyttäjä mitä luontevimmin tekee. Kotoani Helsingin Kruununhaasta minulle tarjottiin seuraavanlaisia vaihtoehtoja:

  • M-juna ja bussi, tunti ja neljä minuuttia.
  • M-juna ja bussi ja bussi, tunti ja 12 minuuttia.
  • Bussi ja U-linjan bussi Keimolaan ja kävelyä epämääräisissä pöpeliköissä ja työmaa-alueiden reunoilla ja polttoaineletkujen katveessa ja vanhalla Hämeenlinnantiellä (mikä muuten myös oli lopullinen valintani), tunti ja kaksi minuuttia.
Kivistö näyttää kartalla tältä. Musta viiva on Kehärata. Punaisella on ympyröity jotain. Kuva: Vantaan kaupunki.
Keimolanportin Neste on minulle tuttu paikka lähinnä siitä, että kerran olen pysähtynyt sinne juomaan kahvia ja syömään lihapiirakkaa tai munaleipää, en muista kumpaa. Muina kertoina olen ollut lähinnä bussin kyydissä, kun lentoasemalle menijät ovat siinä kohtaa vaihtaneet linja-autoa päästäkseen lopulta ilmaan. Tai kun lentoasemalta tulijat ovat siinä kohtaa vaihtaneet linja-autoa päästäkseen lopulta Uudenmaan ulkopuolelle.

Nyt minä kuitenkin astuin bussista ulos, ja niin sitten kävelin, havumetsäsaarekkeen läpi, asfalttisen tien yli, kaikenlaisia rakennustyömaita nähden. Lopulta olin koulun edustalla aivan hyvissä ajoin ja haastattelin viittä kolmas- ja viidesluokkalaista oppilasta erääseen esitteeseen, jonka kaikki vantaalaisessa kotitaloudessa asujat pääsevät vielä ennen heinäkuun ensimmäistä päivää näkemään.

Näin pääsemmekin asioiden ytimeen. Kotitalouksiin jaettava esite ja Kivistön eteläosissa näkyvät työmaat ovat nimittäin merkki samasta asiasta. Isosta K:sta, jos niin haluaa sanoa. Kehäradasta. Se muuttaa Kivistössä ihan kaiken. Ei enää bensankatkuista harhailua Keimolanportin luona pysähtyvästä U-bussista pientaloalueelle. Tulevaisuudessa mennään sen sijaan junalla paikkaan, jossa on pientalojen lisäksi kauppakeskus ja kerrostaloja. Tästä kaikesta olen tietysti kuullut ennenkin, mutta merkitsikö mikään oikeasti mitään ennen kuin kävin Kivistössä? Ei oikeastaan.

Kivistöön nousee kerrostaloja, ja niiden edessä keskellä liikenteenjakajaa istuu betoniporsas, josta nousee kyltti, joka kertoo, että vieressä on koulu.
Kuten tästä epätarkasta ja hätäisestä kuvastakin näkyy (mitään muuta en jostain syystä muistanut kännykälleni tallentaa), Kivistöön on noussut kerrostaloja ja nousee tämän tästä. Asema on odottanut vieressä valmiina jo syksystä asti. Rakennustyömaamaisen harmaa olemus on merkki tulevasta, erilaisesta maailmasta. Kesällä Kivistössä järjestetään asuntomessut, ja koulukin muuttaa uusiin tiloihin ensi vuonna.

Kehäradasta on tietysti puhuttu kaikkein eniten nimenomaan rautatieyhteytenä lentoasemalle. Sekin on toki dramaattinen muutos, mutta lentoaseman joukkoliikenneolosuhteille tapahtuvaa muutosta ei voi verratakaan siihen, mitä tapahtuu Kivistössä. Siinä missä yhteydet Kivistöön esimerkiksi Helsingin keskustasta ovat nykyään pitkälti hitaita, harvoja ja vaihdollisia, ensi kesästä alkaen ne ovat tiiviitä, nopeampia ja vaihdottomia. Muuallekin pääsee, poikittaisiinkin suuntiin.

Kontrasti nykytilanteeseen on valtava. Kivistö on perinteisesti ollut pieni ja pientalovaltainen. Nyt Kivistöstä tulee suuri ja kerrostalollinen. Tiivisliikenteinen raideyhteys on ensimmäinen suuruuden merkki, alueen asukasluvun kasvaminen seuraava, ja lopulta Keimolan bensa- ja dieselpumppujen katveessa päätyy harhailemaan yhä harvempi.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Lontoossa joukkoliikenne tiivistyy

Maailman ensimmäinen maanalainen rautatie avattiin liikenteelle tammikuussa 1863. Rautatie kulki Lontoossa Paddingtonin ja Farringdonin asemien välillä. Nyt, yli 152 vuotta myöhemmin, Lontoo on yksi maailman merkittävimmistä kaupungeista, jossa on yksi maailman tunnetuimmista joukkoliikennejärjestelmistä. Joukkoliikenteen rungon muodostaa metro, London Underground, joka on maailmanlaajuinen brändi.

Logostaan Lontoon metro tunnetaan.


Se metro on yleensä meluisa, usein hyvin ruuhkainen ja erittäin helppokäyttöinen. Kun asuin Itä-Lontoon Bethnal Greenissä, jouduin muutaman kerran ottamaan Central linen junan kohti keskustaa aamuruuhkan pahimpaan aikaan, kahdeksan jälkeen. Yleensä metrot saapuivat asemalle puolentoista minuutin välein, ja täyteytensä puolesta ne muistuttivat lähinnä täyttä sillipurkkia, jonne on ihan kiusaksi työnnetty lisää silliä, vaikkei oikeasti enää mahtuisi. Usein piti antaa vähintään neljän metron valua silmien edestä kohti länttä. Joskus piti odottaa aseman ylätasanteella liukuportaisiin pääsemistä, koska laiturit olivat niin täysiä. Näin käy Bethnal Greenin asemalla aivan jokaisena arkiaamuna, eikä Bethnal Greenin asema suinkaan ole ainoa laatuaan.

Lontoon metro on aina ollut vähän tarunhohtoinen, mikä tietysti ei ole kovin yllättävää. Se on näkynyt populaarikulttuurissa esimerkiksi tällä ja tällä 90-lukulaisella musiikkivideolla. Kun Lontoon metrolla sai kulkea ensimmäistä kertaa, tuntui siksikin erityisen jännittävältä. Kaikesta huolimatta Lontoon metro myös arkipäiväistyy äkkiä. Kännykkäverkkoon ei maan alla ole asiaa, tilaa ei ole yhtään liikaa ja istumaan pääsee jos pääsee.

Lontoon metro- ja lähijunaverkosto näyttää kartalla tältä, jokseenkin hengästyttävältä.

Vähän samankaltainen arkipäiväistyminen päätyy helposti koskemaan muutakin Lontoon joukkoliikennettä, kuten maailmankuuluja kaksikerroksisia punaisia busseja. Ne hidastelevat Lontoon kapeilla kaduilla ja tarjoavat erityisen töksähtelevää kyytiä. Kokeilkaapa joskus itse mennä istumaan kaksikerroksisen bussin yläkerran etupenkkiin seuraamaan, miten liikenne Lontoon katuverkossa toimii, ja pohtikaa sitten bussikuskin hermoja. Niiden on oltava sellaiset kuin lehmällä.

Lisäksi Lontoon joukkoliikenne on kallista. Oyster-matkakortille ladatulla arvolla tehty metromatka maksaa (jos matka kulkee ykkösvyöhykkeen kautta) vähintään 2,20 puntaa eli 3,08 euroa, ja aamu- ja iltaruuhkien aikaan 2,80 puntaa (3,91 euroa). Jos haluaa kausilipun, kuukausi ykkös- ja kakkosvyöhykkeellä maksaa aikuiselta 123,30 puntaa (172,39 euroa). Samalla hinnalla matkustaisi Helsingin sisällä noin kolmen ja puolen kuukauden ajan.

Lontoon joukkoliikenne on silti myös todella tehokasta ja toimivaa, ja välineet ovat siistejä. Linjasto myös täydentyy jatkuvasti ja kalusto uudistuu. Uusimmat metrojunat kulkevat jo muun muassa Circle- ja Metropolitan-linjoilla. Lisäksi muutama vuosi sitten avattu Overground-verkosto on parantanut toisen ja kolmannen vyöhykkeen poikittaisliikennettä huomattavasti. Seuraava suuri muutos on Crossrail-tunnelirata, joka yhdistää Lontoon keskustan alueita valtakunnalliseen raideverkkoon.

Lontoolaisissa Overground-junissa on tilava tunnelma. (Kuva: Fraselpantz, en.wikipedia)

Tunnetun joukkoliikenteen suunnitteluperiaatteen mukaisesti joukkoliikenne on liikennettä joukoille, ja jos jossain Euroopassa asian voi huomata, niin Lontoossa. Samalla joukkoliikenne on myös mainio kaupungin ja sen eri osien peili. Lontoossa tylsinkin metromatka muuttuu kiinnostavaksi, jos on taipumusta etnografiseen tarkkailuun: maan alla (tai miksei maan päälläkin) kulkevassa junassa voi nähdä kaupungista paljon enemmän kuin äkkiä arvaisi, koska ihmiset tekevät kaupungin. Hackney Wickin Overground-asemalta kyytiin tapaa astua viiksekkäitä hipsterinnäköisiä miehiä, kun taas Bankin asemalla mikään määrä sormia ei tahdo riittää laskemaan ohivilistävien bisnespukujen määrää.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL