perjantai 17. huhtikuuta 2015

Paljon puhetta Kehäradasta

Viikon joukkoliikennepuheenaihe Helsingin seudulla on eittämättä ollut Kehärata. Tiedotimme tiistaina, että Kehäradan junat pysähtyvät kaikilla reitin varrella olevilla asemilla. Se on taas kerran osoittautunut aiheeksi, joka kiinnostaa, eli näin HSL-henkisesti ilmaistuna liikuttaa meitä kaikkia.

Tilanne on tulevaisuudessa siis se, että matka lentoasemalta Helsingin päärautatieasemalle kestää 27 minuuttia, jos matkustaa P-junalla Tikkurilan kautta, tai 32 minuuttia, jos matkustaa I-junalla Myyrmäen kautta. Toisena vaihtoehtona tutkittiin, että Kehäradan junat olisivat jättäneet väliin Ilmalan, Käpylän ja Tapanilan asemat, mutta tämä olisi lyhentänyt matka-aikaa niin vähän, ettei asemien ohittaminen ole järkevää. Kolmen aseman ohittaminen tekisi liikenteestä myös vaikeammin hahmotettavaa.


---

Tiistainen uutinen sai tietysti aikaan reaktioita sekä puolesta että vastaan. Kiittelevissä argumenteissa nousi esiin muun muassa se, kuinka lähijunaliikenne tehdyn päätöksen myötä pysyy selkeänä.

Negatiivisten reaktioiden taustalla oli lähes poikkeuksetta se, että yhteys lentoaseman ja Helsingin keskustan välillä ei ole nopeampi kuin se tulee heinäkuusta alkaen olemaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta kertomalla otsikossaan, että "Kehärata ei juuri nopeutakaan matkaa lentoasemalle". Juttu innosti myös Twitterissä laajempaan pohdintaan.

Tavallaan uutinen nosti pintaan vanhoja traumoja. Kun on puhuttu lentoaseman junayhteydestä, siitä on toivottu nimenomaan nopeaa ja express-tyylistä. Kun Kehäradan rakentamisesta tehtiin päätös, oli kuitenkin jo selvää, ettei yhteys tulisi palvelemaan pelkästään lentomatkustajien tarpeita, ja nopeampi junayhteys pitäisi toteuttaa täysin erillisenä hankkeena. Tiistain tiedotteen pääsanoma olikin pitkälti, että matka Helsingin keskustaan kestää nopeimmillaan vajaat puoli tuntia riippumatta siitä, jätetäänkö matkan varrelta kolme asemaa väliin vai ei.

---

Käydyssä keskustelussa Helsinkiä on verrattu paljon myös muihin pääkaupunkeihin, joissa junayhteys lentoasemalle on jo olemassa. Yksi usein esiin noussut esimerkki on Tukholma ja sen päälentoasema Arlanda. Arlanda tietysti poikkeaa Helsinki-Vantaasta monellakin tapaa: se sijaitsee 37 kilometrin päässä Tukholman keskustasta, kun taas Helsinki-Vantaalta matkaa Helsinginniemelle on vain 17 kilometriä. Tukholman lentokenttäyhteyttä on keskustelussa pidetty toimivana - mitä se tavallaan onkin. Asioilla on kuitenkin monia eri puolia.

Jos haluaa matkustaa Arlandan lentokentältä Tukholman keskustaan junalla, voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta.

Nopein keino on matkustaa Arlanda Express -junalla, jolla matka taittuu 20 minuutissa ilman pysähdyksiä. Vuoroväli on 15 minuuttia, ruuhkatunteina 10 minuuttia ja myöhäisiltoina puoli tuntia. Palvelu toimii vauhdikkaasti, mutta hintaakin piisaa: yksisuuntainen lippu maksaa 280 kruunua eli noin 30 euroa.

On myös mahdollista matkustaa tavallisella lähijunalla (pendeltågilla), joka kulkee Uppsalasta Arlandan lentoaseman ja Tukholman kautta Älvsjöhön. Jos junan kyytiin nousee Arlandasta, lipusta tulee maksaa lentokenttälisää, minkä vuoksi matka Tukholman keskustaan maksaa 135 kruunua (14, 60 euroa). Tällainen juna kulkee puolen tunnin välein, ja matka sillä keskustaan kestää 38 minuuttia.

On myös muita hieman monimutkaisempia ja halvempia vaihtoehtoja (kuten bussi Märstaan ja vaihto Tukholmaan kulkevaan lähijunaan) ja yksityisten operaattoreiden ajamia lentokenttäbusseja.

Helsingissä matka lentoasemalta keskustaan tulee sen sijaan maksamaan viisi euroa, ja hintaan sisältyvät myös vaihtoyhteydet Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten sisällä. Junia kulkee molempiin suuntiin päiväsaikaan kymmenen minuutin välein, mutta koska Helsingin keskustaan on mahdollista matkustaa sekä Myyrmäen että Tikkurilan kautta, seuraavaa junaa ei arkisin päiväsaikaan tarvitse odottaa viittä minuuttia pidempään.

Yksi Kehärataa puoltavista argumenteista onkin, että vaikka itse matka-aika Helsingin keskustaan ei ehkä olekaan nopein mahdollinen, odotusaika asemalla on melkein aina huomattavan lyhyt.

---


Otanpa loppuun pienen henkilökohtaisen ajatusleikin. Jos minä matkustaisin ulkomaille ja haluaisin ulkomailla matkustaa lentokentällä kaupunkiin, olisin todennäköisesti mielissäni tällaisesta kehäratamaisesta yhteydestä. Miksikö? Siksi, että puoli tuntia kentältä keskustaan ei kuulosta kovin pahalta, ei myöskään viiden euron hinta. Niin halpaa lentokenttäyhteyttä ei tule monessa paikassa vastaan. Ennen muuta olisin silti mielissäni siitä, että pääsisin näkemään kaupunkia joukkoliikennevälineen sisältä ja siten elämään kaupunkia muiden mukana. Näkemään, millaisia ihmisiä kaupungissa asuu, millaista arkea he elävät ja millaista joukkoliikennettä he käyttävät.

Toki ymmärrän mainiosti, etteivät tällaiset asiat kiinnosta kaikkia. Joukkoliikenteellisesti express-tyyliset lentokenttäyhteydet eivät silti minusta ole koskaan olleet kovin kiinnostavia juuri yllä mainituista syistä. Express-juna lentokentälle on kuin ympäröivästä todellisuudesta irrotettu kapseli, eräänlainen lentokentän jatke. Tietysti on olemassa myös matkustajia, joilla olisi käyttöä juuri sellaiselle yhteydelle: nopeammalle, mutta kalliimmalle. Kehärataa voi kuitenkin pitää edistysaskeleena jo pelkästään siksi, että se viimein tuo raiteet Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

(Kirjoittaja on HSL:n palkkalistoilla, mutta ajattelisi aiheesta näin, vaikkei olisi.)

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL

torstai 26. maaliskuuta 2015

Missäpäin bussia sinä istuisit?

Tänään oli sellainen päivä, jona käytin busseja 650 ja 66A, molempia kahdesti. Työ nimittäin vei minut ensin kokoukseen Vantaan Pakkalaan, sitten toiseen kokoukseen Helsingin Paloheinään. Linja-autoissa oli tunnelmaa, koska niissä on aina.

Päädyin pohtimaan, enkä suinkaan ensimmäistä kertaa, missä kohtaa kaupunkiliikenteen bussia on mielekkäintä istua. Jos jaksaisin, piirtäisin tähän bussin pohjapiirroksen ja sitten istuinten kohdalle pisteitä osoittamaan istumasijaintejani, mutta en nyt jaksa. Tuhat sanaa kertokoon enemmän kuin kuva. (No ei itse asiassa ole ihan tuhatta sanaa.)

Ensimmäinen osuus. Bussi 650. Hakaniemi-Osuustie. Kiipesin keskioven takaiseen eturiviin, vasemmalle puolelle. Paikka oli hyvä - keskioven takainen eturivi on eittämättä yksi suosikkipaikoistani linja-autoissa. Ihan takapenkissä minua näkee vain harvoin. Bussi oli sikäli tyhjähkö, ettei kukaan tullut istumaan lähellekään, mistä en pahastunut. Aina joskus kuulee väitteitä, joissa suomalaiset tunnistaa siitä, että kukaan ei tule istumaan koskaan kenenkään tuntemattoman viereen, mutta minun havaintojeni mukaan niin ei kyllä tehdä myöskään missään muualla. Paitsi jos on tilanne, jossa muualla kuin tuntemattoman vieressä ei ole tilaa.

Toinen osuus. Bussi 650. Osuustie-Käskynhaltijantie. Yhtään tuntemattomammilla osuuksilla - ja kaukoliikenteen linja-autoissa - suosikkipaikkani on aina niin edessä kuin mahdollista. Vaikka olen ennenkin matkustanut Kartanonkosken ja Tammiston läpi, nyt tuntui aivan sopivalta istua etummaiseen mahdolliseen istuimeen katsomaan suoraan eteenpäin, koska siten näkee liikenteen ja tien, mikä on hyvä, jos tykkää liikenteestä ja tiestä. Bussissa oli vähän enemmän väkeä, silti vähän vähän.

Kolmas osuus. Bussi 66A. Tuusulanväylä-Kuusmiehentie. Taas väkeä oli vähän, ja taas istuin keskioven takaisessa eturivissä, mutta tällä kertaa oikealla puolella. Nyt aletaan olla vaiheessa, jossa minulta alkaa loppua merkittävä sanottava.

Neljäs osuus. Bussi 66A. Paloheinäntie-Kaisaniemi. Nyt oltiin jo tukevasti iltapäiväruuhkassa, ja viimeistään Käpylässä alkoi todella tuntua sellaiselta. Sörnäisissä se sitten tapahtui: istuin ikkunapaikalla keskioven jälkeisellä toisella rivillä, ja viereeni istui joku. Olen kuitenkin kehittynyt kaupunkilaisuudessani sikäli sulavaksi, että punaisen pysäytysnapin painamisen jälkeen osaan joskus katsoa vieressäistujaa silmiin, lausua sanan "sori", päästä ihmisen takaa bussin keskikäytävälle, lausua sanan "kiitti" ja kaiken jälkeen todeta, että tämähän meni hyvin.

Joskus nimittäin on ollut aika, kun tällaisen toimenpiteen suorittaminen on jännittänyt enemmän. Helpottaa kummasti elämää, kun ei jännitä.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kohta kaikki on Kivistössä toisin


Kävin tänään Vantaan Kivistössä. Kerta oli elämäni ensimmäinen. Kyse oli työasioista ja määränpäänä paikallinen koulu. Sinne meneminen joukkoliikennekyydillä oli kieltämättä aika kiinnostava seikkailu.

Menin tutkimaan Reittiopasta, kuten HSL-alueella asuva joukkoliikennekäyttäjä mitä luontevimmin tekee. Kotoani Helsingin Kruununhaasta minulle tarjottiin seuraavanlaisia vaihtoehtoja:

  • M-juna ja bussi, tunti ja neljä minuuttia.
  • M-juna ja bussi ja bussi, tunti ja 12 minuuttia.
  • Bussi ja U-linjan bussi Keimolaan ja kävelyä epämääräisissä pöpeliköissä ja työmaa-alueiden reunoilla ja polttoaineletkujen katveessa ja vanhalla Hämeenlinnantiellä (mikä muuten myös oli lopullinen valintani), tunti ja kaksi minuuttia.
Kivistö näyttää kartalla tältä. Musta viiva on Kehärata. Punaisella on ympyröity jotain. Kuva: Vantaan kaupunki.
Keimolanportin Neste on minulle tuttu paikka lähinnä siitä, että kerran olen pysähtynyt sinne juomaan kahvia ja syömään lihapiirakkaa tai munaleipää, en muista kumpaa. Muina kertoina olen ollut lähinnä bussin kyydissä, kun lentoasemalle menijät ovat siinä kohtaa vaihtaneet linja-autoa päästäkseen lopulta ilmaan. Tai kun lentoasemalta tulijat ovat siinä kohtaa vaihtaneet linja-autoa päästäkseen lopulta Uudenmaan ulkopuolelle.

Nyt minä kuitenkin astuin bussista ulos, ja niin sitten kävelin, havumetsäsaarekkeen läpi, asfalttisen tien yli, kaikenlaisia rakennustyömaita nähden. Lopulta olin koulun edustalla aivan hyvissä ajoin ja haastattelin viittä kolmas- ja viidesluokkalaista oppilasta erääseen esitteeseen, jonka kaikki vantaalaisessa kotitaloudessa asujat pääsevät vielä ennen heinäkuun ensimmäistä päivää näkemään.

Näin pääsemmekin asioiden ytimeen. Kotitalouksiin jaettava esite ja Kivistön eteläosissa näkyvät työmaat ovat nimittäin merkki samasta asiasta. Isosta K:sta, jos niin haluaa sanoa. Kehäradasta. Se muuttaa Kivistössä ihan kaiken. Ei enää bensankatkuista harhailua Keimolanportin luona pysähtyvästä U-bussista pientaloalueelle. Tulevaisuudessa mennään sen sijaan junalla paikkaan, jossa on pientalojen lisäksi kauppakeskus ja kerrostaloja. Tästä kaikesta olen tietysti kuullut ennenkin, mutta merkitsikö mikään oikeasti mitään ennen kuin kävin Kivistössä? Ei oikeastaan.

Kivistöön nousee kerrostaloja, ja niiden edessä keskellä liikenteenjakajaa istuu betoniporsas, josta nousee kyltti, joka kertoo, että vieressä on koulu.
Kuten tästä epätarkasta ja hätäisestä kuvastakin näkyy (mitään muuta en jostain syystä muistanut kännykälleni tallentaa), Kivistöön on noussut kerrostaloja ja nousee tämän tästä. Asema on odottanut vieressä valmiina jo syksystä asti. Rakennustyömaamaisen harmaa olemus on merkki tulevasta, erilaisesta maailmasta. Kesällä Kivistössä järjestetään asuntomessut, ja koulukin muuttaa uusiin tiloihin ensi vuonna.

Kehäradasta on tietysti puhuttu kaikkein eniten nimenomaan rautatieyhteytenä lentoasemalle. Sekin on toki dramaattinen muutos, mutta lentoaseman joukkoliikenneolosuhteille tapahtuvaa muutosta ei voi verratakaan siihen, mitä tapahtuu Kivistössä. Siinä missä yhteydet Kivistöön esimerkiksi Helsingin keskustasta ovat nykyään pitkälti hitaita, harvoja ja vaihdollisia, ensi kesästä alkaen ne ovat tiiviitä, nopeampia ja vaihdottomia. Muuallekin pääsee, poikittaisiinkin suuntiin.

Kontrasti nykytilanteeseen on valtava. Kivistö on perinteisesti ollut pieni ja pientalovaltainen. Nyt Kivistöstä tulee suuri ja kerrostalollinen. Tiivisliikenteinen raideyhteys on ensimmäinen suuruuden merkki, alueen asukasluvun kasvaminen seuraava, ja lopulta Keimolan bensa- ja dieselpumppujen katveessa päätyy harhailemaan yhä harvempi.

Johannes Laitila
tiedottaja, HSL